Marras-Joulu

Marras-Joulu

Mian perheenvaihto

Mun rakkauselämän ohella mia oli päättänyt vaihtaa perhettään.
Äiti ei ollut melkeen koskaan kotona, ja ainoa sisko puhui sujuvaa 
enkkua.
Mia ei siis oppinut vieläkään Espanjaa. Tai castellano hän se näiden 
argentiinalaisten virallinen kieli oli.
Sitäpaitsi mian isäpuoli oli lähetelly mulle jotain aivan ihme viestejä 
ja pyytänyt treffeille.
Nyt kun ajattelee,mian perheenvaihdosta tais alkaa kaikki meidän 
yhteiset alamäet.
Ensin vaan ihmeteltiin mia perhettä ja mikä siinä mättäsi. Mialle ei 
ollut helppoa päätöksenteko. Tunteita ja tuntien keskustelut oli sen 
takana.
Vihdoin,mia ilmaisi ajatuksensa ääneen äidilleen. Ja silloin maailma 
menetti kaiken tasapainonsa.
Nähtävästi mian perhe oli päättänyt hyökkäyksen olevan paras puolustus.
Jä täällä nää on oikeesti tosi herkkiä minkäänlaisen kritiikin suhteen.
Mian äiti soitti manuelille, Afs-än paikalliselle presidentille ja 
ilmoitti mian olevan lutka,alkoholisti ja huumeriippuvainen. Mia oli 
kuulemma ollut alkoholikoomassakin ja kaikkea. Ja pahaa seuraa 
siskolleen.
Vaikka todellisuudessa mian sisko vasta lutka olikin..
No, Manuel soitti Tanskaan. Siis edes puhumatta mian kanssa, edes 
kysymättä hänen versiota tapahtuneesta.
Oli edessä vaikeita aikoja. Mia muutti gabrielille. Minäkin puoliksi.
Meille alkoi paljastuman tämän Afs-än ja kulttuurin oikeat, tekopyhät 
ja valheellist kasvot.
Mia melkeen lähetettiin takaisin kotiin.
Tuona aikana minun perheeni oli hänelle "tukena". Kovasti ihmetteli 
minun ihana äitini, että eihän tuollaista voinut mitenkään tehdä, että 
ei edes varoitettu, ei edes puhuttu mian kanssa. Että eihän hänelle 
edes tarjottu toista mahdollisuutta.
Minä nyökyttelin sinisilmäisesti. Enkä osannut edes aavistaa, että 
yhtenä päivänä minulle tehtäisiin sama.

Syvallista

Mun elämä jatkui. Hengailin toistenkin vaihtareiden kanssa. Mutta mia 
oli ainoa minun omani.

Mulla kesti kauan tajuta, kuinka vihamielisiä ihmiset oikeasti olivat 
minua kohtaan. Kuinka teennäisiä ja kateellisia.
Tutustuin paljon ihmisiin koko ajan.
Silti mun porukakseni jäi Bruno, patricio, Frodo, mia ja gabi.
Bruno... Oma pikku ihana Bruno. Kuinka monta leffailtaa, yöllistä 
keskustelua.
Miten ihmeellinen hän oli. Niin väärässä ruumissa, väärässä paikassa 
väärään aikaan.
Miten käytiin yhdessä etsimässä minulle bikineitä kaupungissa, jossa 
homoja oikeasti heiteltiin kivillä kaduilla.
Miten myyjät tuijottivat, kun Bruno nyrpisteli nenäänsä ja puristeli 
persettäni. "miten noin isoperseisellä muijalla voi olla noin pienet 
tissit? Eihän me ikinä löydetä sulle ylä ja alaosaa samaa kokoa?"
Ja mä olen kusevinani housuun naurusta.
Puhuttiin unelmista. Miten me muka kuvieltiin, että halutaan asioita 
itsellemme, vaikka kaikki mitä haluttiin oli van osa sitä samaista 
kulttuuria. 
Ihminen haluaa olla ryhmän osa. Tulla hyväksytyksi, ihailluksi.
Minun todellisuudessani, ihmiset jotka minua ympäröivät,ihailevat tätä 
mitä nyt kirjotan.. Tätä vaihtovuottani. Tätä matkustamistani.
Palaan täältä parempana ihmisenä. Koska mun vanhemmat tulevat 
kunnioittamaan minua. Mun ystävät tulevat kyselemään, ihmittelemään. Ja 
tulen saamaan sitä samaista huomiota ja hyväksyntää.
Samoja asioita, mitä täkäläinen siskoni hakee käymällä kerran viikossa 
kampaajalla ja omistamalla sata eri korkokenkäparia.
Puhuttiin tavotteista ja kultasesta keskitiestä. Miten täkäläiset 
ihmiset eivät pahemmin tavotteita asetakaan. 
Ja Euroopassa koko elämä on tavoittelua.
Pakko kavuta huipulle asti. Sitäpä emme tiedä kiivetessä, että jokaisen 
huipun takaa paljastuu toinen, vielä korkeampi. Ja jos jatkaa kiipeilyä 
hengähtämättä, pysähtymättä kertaakaan vilkaisemaan taakseen.. Menettää 
maisemat. 
Ja maisemissa kun on tavallaan koko homman idea.
Ihmeellinen Bruno. Miten hän pystyi olla noin. Tälläisessa kaupungissa.

Iguazu

Yhtenä viikonloppuna lähdimme perheen kanssa vesiputouksille.
Siitä taisi alkaa minun perheeni alamäki.
Näiden matkustaminen nyt oli vaan jotain niin erilaista, kun mihin olin 
tottunut..
Piti käydä ensin moikkamaamassa miljoonaa sukulaista, jotka asuivat 
lähistöllä. Pelkästään siihen jo meni kaksi päivää.
Lopulta, sinä päivänä kun oltiin lähdössä iguasu 
kansallispuistoon, veli haluskin nukkua pidempään, äiti haluas jutella 
kaikki viimeset juorut hotellinomistajan kanssa..
Mä olin ihan hermona..
Vihdoin kun päästiin itse putouksille, mä halusin hyppiä jupksujalkaa 
koko paikan ympäri kymmenen otteeseen, mutta mun vanhemmat käveli 
tooosi hitaasti, eikä halunnut päästää mua mihinkään yksin, etten 
eksyisi..
Sitten piti istua lepäämään, äiti halus jutella joka ikisen ihmisen 
kanssa joka tuli vastaan.. Löysi läjän japanilaisia ja pakotti 
Carlitoksen puhumaan heille. Raukka parka melkeen kuoli häpeään.
Yritti venäläisiä ja suomalaisiakin mulle metsästää. Eipä löytänyt.
Äiti muutti strategiaan ja alkoi huutelemaan kaikkien hippijätkien 
perään. Että tässä mulla olis teille ulkomaalainen morsian. Hän tykkää 
hipeistä.
Mä halusin vaan ottaa valokuvia ja nähdä enemmän. Halusin ehdottomasti veneeseen. Siina oli koko homman juju!! veneella ihan putousten alle.. eiei, liian vaarallista mutsin mielesta..
Äiti nauroi ja tanssahteli tehdessään voileipiä. Disfrutaa!!!
Sitten jostain ihmeestä hän repäisi sen saksalaisen. Jolla oli muuten 
täysin italialainen nimi. Nino.
Jätkä oli 18 v, teki vapaaehtoistyötä kodittomien lasten parissa 
misionesissa, viereisessä osavallassa.
Äiti pysäytti tämän, että hän ottaisi meistä kuvan. Sitten kysyi, mistä 
tämä oli. "alleman!! Mi hijo habla en alleman!!"
Siitä vasta innostuttiinkin,kun alan, veljeni, joka oli siis käynyt 
Saksassa vaihdon, pääsi harjoittelemaan kieltä..
No, Nino selitettiin, että me ollaan tälläne perhe,ja tää japski 
carlitos sonosuke on meidän vaihtari.
Kun jätkä ei tajunnut mutsin espanjaa, tulkkasin enkuks.
"u speak very impressive inglish for a latin american girl.."- tuli 
takasin..
Olin otettu. Mua jo luultiin paikalliseksi.

En tiedä miksi en lopulta pitänyt kovin paljoa niistä saakelin 
putouksista. Kai kun ei ehditty yhdessä päivässä tehdä mitään, mitä 
olisin halunnut :P
Ei edes kiertää mestaa veneellä. Ja sitten alkoi satamaan,ja oli kylmä, 
ja mun kamera meni rikki..
Ja se helvetin saksalainenhän jäi roikkumaan  meihin koko loppupäiväksi. aina samaa mieltä kaikesta. Mun lempileffa 
oli ehdottomasti hänenkin suosikki,lempinusat hänen itunesin 
soitetuimmissa :P
Hän tuli sitten hotelliin asti meidän kanssa, nukku patjalla nurkassa. 
Seuraavana päivänä me kyysättiin se kotiinkin ..
Äiti itki vuolaita vesiputouksia,että just kun tuli kuudes lapsi 
perheeseen niin nyt se piti jättää..
Mä huokasin helpotuksesta. En tiennyt vielä,että jo niinkin pian kun 
ensi viikonloppuna saksalainen koputtaisi kotioveamme :P

Anarkiaa

Bueno. Kotona mä aloin tekemään niitä radikaaleja virheitä.
Ensinäkin kerroin mun siskolle, etten ollut pitänyt niin paljoa 
matkasta, ja perustelin syyt. Enpä millään kelannut,että tämä olisi 
loppupelissä ajanut mut ulos siitä kodista :D
Lisäksi mua odotti 500 peson puhelinlaaku. Joka on siis 100 euroa.
Ja siitä alkoikin ensimmäiset skandaalit äitini kanssa.
Mä koitin selvitellä asiaa, ja kävin miljoonaan otteseen juttelemassa, 
lähetin valituskirjeitä puhelinyhtiöni pääkonttoriin..
Koska olihan mua nyt tosi kirjaimellisesti kusetettu.
Olin tietämättäni ja ymmärtämättä espanjaa allekirjoittanut sopparin, 
jossa sanottiin,että en voinut vaihtaa littymääni tai operaattoriani 12 
kukauteen. Ja sitten mulle oltiin luvattu tekstripaketti, jota ei 
voitukaan mun alkuperäislittymään lisätä. Sitäpä mulle ei selitetty.
Sitten mut oli pistetty maksamaan eka kk-maksu kahdesta päivästä. 
Näillä kun kk vaihtuu joka 25. Ja mä olin sattunut avaan mun liittymän 
23.
Sitten mua haluttiin verottaa lisäksi siitä,että maksan myöhässä,kun 
lasku oli tullut myöhässä kotiin.
Ihme paskaa. Mä relläsin ja riehuin kotona,kunnes lopulta äiti päätti 
tulla mukaani selvittelemään asioita. Huom,siis kolmen kuukauden 
jälkeen,kun olin asian kanssa kamppailut..
No,äiti jutteli pitkät pätkät,ja sanoi,että ei mua kukaan huijaa,mä 
itse en vaan osaa kontroloida mitään.
Jaa, kiitti mutsi. Kaikki työ oli tehty turhaan,koska toivoni saada 
mitään rahoja takaisin romahti samalla minuutilla,kun musta 
vastuullinen henkilö julisti,ettei me mitään rahoja vaadita.
Mulla kilahti. Se oli vielä sitä aikaa, kun en osannut hallita 
kyynelkanaviani aivan 100 %.
Joten mä itkin. Ja olin surkeena. Ja äiti vaan puristeli rannettani ja 
sihisi vieressä kun mikäkin kyy..
Se ihana,oma äitini. Jonka piti rakastaa ja hyväksyä kaikki 
sellaisenaan..
Muuttui kiukkuseksi Katoblepakseksi, jonka katse muuttaa kiveksi.. sita hypattiin suoraan kreikkalaisten mytologiaan.
Kuiskutteli korvaan että nyt sitä kyllä penikka lopetat nuo 
hysteriakohtaukses,että mua ei tollalailla muuten manipuloida,en tiedä 
niistä sun pähkähulluista vanhemmistas kotonas.
Mä menin hectorin luokse. Joo, ex-än luo vähä paha mennä itkeen 
puhelinlaakujaan. Mutta kun se asu siinä vieressä.
Puhelinlaskustani alkoi halkeilla koko homma.

Kuumaveristen latinojen huijausta!! laiskoja Koalaeläimia kaikki!!

Koulu oli pahinta. Olin saarnannut jo aikani,ja musta ei todella 
pidetty. Tein vaihtarin suurimman virheen. Kuvittelin olevani jeesus kristus ja pelastamalla syntiset sielut todistamalla, kuinko paljon hienompi elama mulla oli naihin verrattuna.
Koska mulla oli elämä. Ja mä kyseenalaistin niin tutuksi ja helpoksi 
muovautunutta systeemia.
Olin laajasti vihaama myös mun mieshistoriani ansiosta.
En tiedä mikä siinä. Mut argentinaalaiset.. Ja varsinkin tytöt,etenkin 
mun ikäiset ..
Ei ne ollut yhtään niin latinoja. Lähinnä laiskoja.
Elämä muodostui nukkumisesta ( kesälomalla sain oman siskoni 
esimerkistä selville, että on täysin mahdollista nukkua joka päivä 17 
tuntia/vrk) safkasta (ja sepä vasta tärkee olikin,missä,miten,millaista 
ja mihin kellonaikaan sitä syötiin) ja oman ulkonäönsä hoitamisesta.
Eikä oikeasti ollut muuta. Joo ystävättäriä, joiden kanssa puhutaan 
siitä samaisesta safkasta ja ulkonäöstä. Ja vaatteiden hinnoista..
Edes sukupuolielämää ei oikeastaan ollut. Ainakaan tytoilla, sita ei saanut olla. Ja jos oli, olit huora ja alaluokkaa. Ei mun ikäisten joukossa. 
Joo, ihastuksia, kädestä kiinni pitelyä, parisuhteita facebook 
statusvaihtoa varten..
Sellasta päiväkotipelleilyä.
Tehdään niin kun Mami sanoo,koska mamilta saadaan siten elätys. 30 
ikävuoteen saakka.
Ihmiset on liian laiskoja jopa kapinaan. Tai kyseenalaistamiseen.omien 
aivojensa käyttöön.
Ei rebelöintiä. Ei kodista karkaamista. Ei perseilyä. Ei vaikeaa 
teini-ikää..
Siis oikeesti, ei mitään.. Pilveä vaan nää tuntuu polttelevan, jotta 
vielä enemmän velliytyis aivot..
En siis sosialisoidu koululaisiini. Kymmenkunta jätkiä,joiden 
katsekontaktia piti vältellä epämääräisten säätöjeni jälkeen, ja koko 
muu maailma, jota piti vihata takaisin,ettei hukkuisi heidän vihaan.
Mä lähinnä nukuin kaikki koulupäiväni.. Onneksi lakkoja oli niin 
paljon, ettei kouluun edes tarvinnut mennä läheskään aina.
Opettajat ei vieläkään tiennyt kuka olen,ei melkeen koskaan 
vaivautuneet puhumaan mulle.
Mun espanja oli pikkuhiljaa varttumassa, mä osasin jopa lukea kirjoja.. 
Mutta opettajat eivät silti antaneet minulle mitään materiaalia.. 
Ehkäpä siksi, että sitä ei lähes käytetty. Kirjoja ei ollut.otettiin 
aina tietty määrä kopioita luokkaa varten. Ja niistä piti maksaa. Mutta 
minä kun en edes ollut luokalleni virallisesti kirjotettu oppilas. Ei 
minulle pistetty edes poissaoloja. Kun jos minua ei olisi oikein 
ollutkaan..
Agustin oli ainoa ystäväni koulussa.
Hassu pikku naistenmies bodari. Joka ei muuten ollut niin 
tyhmä,kun miltä halusi vaikuttaa..
Jossain vaiheessa helpotti. Luokalleni pistettiin toinen, belgialainen 
tyttö. Wivin. Oltiin tosi erilaisia. Vivi muistutti 80 luvun 
täydellistä kotirouvaa.. Pyöreähkö, hiukan yleellinen, naurava.. Todella 
kaukana teinitytöstä, vaikka itse asiassa oli mua nuorempi..
No, vivi ei ainakaan vihannut mua..
Mä vaan laskin päiviä lomaan. Luulin, että se olisi helpottanut :P 
kuinka vähän tiesin..
Yritin jutella äidin kanssa siitä, miten mun on niin paha olla 
koulussa. Äiti nyökytteli ymmärtäväisesti, sanoi, että eihän mun sinne 
kouluun ollut joka päivä pakko mennä. Samaan aikaan jokaisesta 
poissaoloatani äiti henkilökohtaisesti teki ilmoituksen Afs-n 
pääkonttoriin. Siis salaa minulta. 

Be happy, be hippie

No, ei kaikki ihan niin surkeaa ollut.
Mulla oli omat hippipiirini kaupungissa.
Sitä "likaista narkkariporukkaa" valuili kaupungissa. Joen rannalla tai 
keskustassa, aina näki rastapäitä rämpyttelemässä soittimia, 
pyörittelemässä tulipallojaan tai askartelemassa.
Yhteiskunnasta täysin erillään oleva joukko hylkiöitä. Minulle he 
olivat jumalia.
Vapaita kaikesta tän pikkukaupungin alentavasta juoruilusta, 
luokittelusta, rahanahneudesta, maineesta..
He vaan olivat. Syntyneitä eri puolilla Argentiinaa, he kantoivat 
elämää repussaan. Opiskelivat tähtitiedettä ja keräilivät kiviä. 
He olivat onnelisia, minut nähdessään. Jokaisen kanssa käytävä 
keskustelu oli kuin yksi filisofiateoria kokonaisuudessaan..
Muutama yksittäinen tapaus jäi mieleen erityisen vahvasti..
Yks uraguailainen jätkä valtavan haskikoiran seurassa..
Ihan ihme jätkä. Me tavattiin yks ilta. Olin kävelyllä joen rannalla. 
Jätkä pysäytti mut jutteleen.
Sain kuulla, että hän on kohta kaksi vuotta kävellyt. Siis omilla 
kahdella jalalla, valtavan koiran kanssa, turvautumatta mihinkään 
pyörälliseen kulkuneuvoon.
Hän elää myymällä omatekemää roinaa, hiippailee kaupungista toiseen, 
nukkuu milloin missäkin randomien vieraana, tai sitten vaan taivasalla teltassa. Kunnon aleksis kunnas ja seitseman koiraveljesta meininkia.
Vau. Jätkä uskoo kohtaloon, ja kaikkeen luontoon liittyviin. Että 
jokainen kivi ja kasvi elää, että heillä on sielunsa ja tunteensa..
Olihan se vähän hullu tuo.. Mutta kukapa meistä ei olisi. Ja tullut viela lisaa kahden vuodena kavelyn yhteydessa.
Istuttiin koko yö kallioilla puhumassa..
Aurinko laski ja nousi jätkän muttaessa mun käsitystä matkustamisesta.
Kuka sanoi, että piti matkustaa lentokoneella ja käydä jokaisessa 
maanosassa,mahdollisemman monessa maassa,kiertäen kaikki turistihaloot. 
Jota passi vaan tulisi täyteen niin pian kuin mahdollista.
Tällä jätkällä ei edes ollut passia.
Ja oli mahdoton laskea,kuinka monessa maassa hän oli käynyt. Koska hän 
ei usein itsekään tajunnut ylittäneensä valtion rajoja.
Oli muitakin. Yks taikuri luttunen, joka opetti mulle taikatemppuja 
keskuspuistossa, ja rukoili sitten karkaamaan jä lähtemään mukaansa, 
kiertämään maailmaa,ilman suuntaa tai esteitä :P
Oli se brasilialainen. Rafael. Hän jäi kaupunkiimme muutamaksi 
viikoksi. Nähtiin joka päivä. Hän teki minulle korvikset, ja siitä 
alkoi ystävyys.
Kommunikointimme oli hauskinta, hän höpötti aaltoilevaa brassi 
portugaliaan, minä useasti nauroin.
Iltain saatoimne istua joenrannalla sylekkäin,ihmisten sovittaessa 
hänen artesaniaa. "Mistäspäin te tulette?" jengi kyseli, ja rafa otti 
minua kädestä ja sanoi "Brauzil!" ihmiset kääntyivät minua päin ja 
sanoivat ne muutamat lauseet, jotka portugalilaksi osasivat. Hymyilin 
kohteliaasti..
Jätkät katselivat tyttöystäviään ja vitsailivat " varmaan ihanaa 
matkustaa tuolla lailla, vain te kaksi eikä kellekään mitään velkaa".
Naurion ja itkin sisällä. Kuinka olisinkaan halunnut..Mutta kun emme 
olleet me kaksi.
Rafa lähti ilmoittamatta.
Paras niin. Silti joku katkesi sisällä.

Yhdeksän lapsen lähiökotini

Samaan aikaan mia oli saanut uuden perheen. Gabriel oli järjestänyt sen.
Ihan mahtavan hullu iso talo, keskellä pahinta mahdollista naapurustua.
Talossa eli melkoalkoholisoitunut vanha pariskunta, joilla oli 7 lasta. 
Ja mia :DD kahdeksan.
Itse asiassa .. yhdeksean. tällä kyseisellä hetkellä kirjoitan mian talosta.
Ja loppupeleissä hänen perheestä tuli minulle läheisenpi kun omani..
Mialla oli siis 6 isosiskoa ja pikkuveli, 13 v,perheen ainoa mies.
Lisäksi mialla oli neljä siskonlasta. Kaksi vanhemman siskon lasta, 
jotka asuivat toisessa kaupungissa.
Uusin tulokas, vastasyntynyt Amanda oli keskimmäisen siskon, Natalien 
lapsi.
Ja pieni Jeremias, 3 v, nuorimman rebelisiskon poika.
Rebel siskon nimi on romina. Hänellä on maailman seksikkäin, 
kokovartalotatuoitu brasilialainen poikaystävä..
Joo, nää brasilialaiset on tarina erikseen..
Mian isän motto on "minä pidän rakkaudesta ja hyvästä viinistä niin 
paljon, etten raaski kieltää sitä lapsiltani!"
Mian äiti polttaa tupakkaa salaa isältä, syssytellen ja kikatellen 
aiheelle.
Pikkuveli on ylipainoinen, ja helvetin hauska. Siis oikeesti 13 
vuotiaaksi, hitsin hyvä huumorintaju!
Koko perhe laihduttaa pikkuveljen vuoksi. Ruokaa joko ei osteta, tai 
sitten sitä piilotellaan.. Mutta kloppi vaan lihoaa entisestään.
Äidin lempiohjelmaa on paikallinen bb, ja uskokaa, täkäläinen on vielä 
hirveenpi ku meidän :D
Mun ystävystyminen perheen kanssa alkoi meidän yhteisestä retkestämme.
Mian vanhemmilla oli kesämökki ituzaingossa, corrientesin suosituimassa 
rantalomamestassa.
Itse asiassa matka oli aika feil, koska meille oltiin luvailtu kuumia 
kolleja ja loputtomia hiekkarantoja, mutta ne neljä päivää mitä siellä 
olimme.. Satoikin kaatamalla koko ajan.
Lähinnä siis istuttiin kotona ja puhuttiin kakkaa Afs-ästä. 
Illalla haluttiin mian kanssa hurjat bileet. Rankkasateen takia 
kaupunki oli kuitenkin toista mieltä. Kaikki mestat oli suljettu.
No,lopulta istuuduimme keskelle läpimärkää lammikkopuistoa,ja nautimme 
halvasta viinistä, vuodattaen samalla sydäntä koko historiamme 
miessuruista..
Pojat, jotka tätä luette, ei hätää, kukaan teistä ei ollut 
sydänmurskaijeni listalla ;)
Autoja pysähtyi, ikkunoista kurkisteli pervoja pedofiilejä ja tarjos 
meille kyytiä.
Me naurettiin ja itkettiin. Mitäs siitä, että huomenna meistä puhuisi 
koko kylä? Huomenna olisimme jo toisessa kylässä.
Mian äiti sai tietenkin selville,mutta hän kun naureskeli vaan..

 Loma, joka ei helpottanutkaan

Palattua kotiin laskin päiviä koulun loppuun ja uneksin 
koulu-uniformini poltosta.
En tiennyt, ettei helpottaisi yhtään.
Saksalainen ystäväni Nino tuli käymään useaan otteeseesn.
Sillävälin kun olin mian perheen kanssa ituzaingossa, ja myöhemmin.
Japski oli lähdössä, kodin ilmapiiri oli painostava.
Sisareni puhuivat yhtä useammin siitä, miten eivät ikinä tahtoisi 
toista vaihtaria kotiimme. Koska carlitos oli ainoa ja oikea ja jäsen. 
Minusta hiljettiin.
Kirosin itseäni ja päätöstä jäädä perheeseen Afs-n varoituksia kahdesta 
vaihtarista huonana ideana samassa talossa..
Oli myöhä :P
Loma alkoi ja hengailin yhtä vähemmän kotona.
Suurimman osan ajasta vietin brunon seurassa,ikävöidessä 
boheemikallioon ja kylmään.
Lukkiuduimme huoneeseen ilmastointi täysille, juoruiltiin miesten 
julmuudesta, ja minä kerroin ihanaisesta Suomi elämästäni.
Kaupunki oli kuollut. +45 joka päivä kukaan ei oikein jaksanut poistua 
kodistaan. Jokainen pikkusormen väpätys sai hikoilemaan.
Sahkoja katkailtiin. Se oli pahinta. Silloin koko perhelle valuutui keskella yota parvekkeelle, kun kaikki ilmastoinnit ja suihkukin flippas...

”Edvard saksikasi”-parturiystäväni

Josekaan tutustuin,kun livistin omista päättäreistäni.
Typerä temppu. Mua vaan ahdisti koulu niin paljon. Mun luokkalaiset, 
jotka ties et haluun vaihtaa pois. Afs, joka kuuli mun äidiltä 
ongelmista,ja pakotti mut julkisesti pyytään anteeksi koko koulun 
edessä siitä, että olin kirjottanut fb-sen, että ahdistaa koulu.
En vaan mennyt. Sanoin äidille että vittu enhän mene.
Ja lähdin kaupungille matiaksen kanssa.
Hänpä vei minut ihmeelliseen josekan taloon.
En tiedä, miksi kaikkien hyvien ihmisten Argentiinassa piti olla 
brasilialaisia. Joseka ei ollut poikkeus. 25 v, 8 vuotias tytär ja 
avosuhteessa Kalaan. En oikeastaan tiedä, kumpi on huipumpi tyyppi.
Josekan koti on samalla parturikampaamo, ja aina täynnä niitä 
corrientesin friikkihtlkiöitä.
Joseka leikkaa tukkia. Rastoja, raitoja, keesejä, pidennyksiä, 
värityksiä.
Sitä saa mitä tilaa.
Jätkä saksii päitä imeskellen mateaan ja viihdyttäen samalla 20 hengen 
yleisölaumaansa.
Josekalla on bändi. Ja hän opettaa minulle kitaraa. Josekalla on koira 
ja sillä kaksi mustaa pentua. Perritos morenos.
Ja jätkä osaa nauraa kaikelle.
Parturi-kampaamosta tulee toinen kotini,ennen kun multa ollaan edes 
saksittu mitään.

Time of my life

Lauantaina on veljeni resepsion. eli tavallaan lakkiaiset. Sinne nyt on 
ihan pakko mennä.
Koko suku on kutsuttu,ja talossa asuu noin 15 henkeä.
Typeränturha saksalaisvesiputousystävänikin raahautu paikalle.
No,lopulta lakkiaiset kummiskin peruutetaan, koska lauantaiksi on 
ennustettu sadetta. Oikeastaan ei edes sada.
Ja me mennään sisarusten ja saksalaisten kanssa diskoon.
Niinkuin yleensä, liikaa melua ja jengiä. Saksalainen yllyttää mut 
tekilashotteihin,joita en ole kuluttanut aikoihin, tajutessani 
täkäläisen naiskäsityksen ollessa yhdistämättömissä alkoholiin.
Alkaa avautumiset.
Sisko on vähän pihkassa tuohon saksalaiseen,ja helevetin katkera 
niinkuin aina,että se puhuu mulle englantia ja ylipäätään puhuu mulle.
Viiden paikkeella sisko vetää meidät ulos diskosta älähtäen,että nyt 
kyllä on jo myöhä ja äiti suuttuu. Viisi aamuyöstä on argentiinalle 
aikaisin,ottaen huomioon, että mestat aukeaa yhdeltä, ja mitkään ei 
mennä kahta ennen.
Saksalainen ei halua lähteä. Mä olin luvannut sille "time of u'r 
laiffit", ihan läpällä vaan meikatessa ennen lähtöä, mut tää penikka 
ottaa vitsin hyvin tosissaan.
Nino raahaa mut katsomaan auringonousua sillalle. Alkaa rankkasade.
Me kiivetään kallioketta pitkin sadesuojan.
Ollaan läpimärkiä molemmat, Nino on jo perillä, mutta mun jalat lipsuu. 
Korkkarit nyrkissä,mä nauran ja koitan pidättää henkeä, korkeus huimaa. 
Montako metria..? 5-10. alhaalla aallot iskevat hiekkarantaa. Rakeita iskee kasvoille.
Pelottaa. Ihan tosi, en nae mitaan, en jaksa enaan pitaa kiinni..
Sillan alla,sinne minne täytyy kavuta,on lössiä. Sitä köyhän alaluokan 
väkeä,joita ei päästetä diskoihin,jotka raahaavat mankkojaan perässään 
juodessaan kaljaa kaduilla.
Mun mekko tekee hurjat marylin monroet ja mun pitsikläät aluspöksyni 
moikkaa maailmaa.
Suljen silmät ja päästän irti. Hyppään alas.
Ei mulle käy kuinkaan kun laskeudun pehmeään hiekkaan peppu edellä. 
Jengi hurraa että hyvä tatiaana, mistä helvetistä ne repäs mun nimen..
Saksalainen juoksee hymyssä suin nosteleen mua,aika duuni vältellä sen 
märkiä suukkoja. Kolme sisarustani seisoo sillalla ja heiluttelee 
päitään,katsomatta minuun päin.
Mua rankaistaan. Mulle ei puhuta muutamaan päivään,koska olen häpeäksi.

saksalainen ja veli...

Pornomeikki

Veljen päättärit järjestetään lopulta keskiviikkona. Vaan äiti ja isä 
ja setä ja täti tulee. Ja me sisarukset. Muut ei pysty kun on työpäivä.
Mekkoja on osteltu jo kuukausia ennen. Miksen mina ole ostanut? 
Kai menen nyt ainakin kampaajalle? Kaikki siskoni menevat! Aiti ja tati myos!
Meikkajalle kanssa.. Vai etta en halua??!! vai niin.. ai jaa.. hyva on sitten.
Rukoilen miaa lahtemaan kanssni, ettei tarttisi olla ihan yksin.. Mehan laitetaan kivat,
normaalit mekot. Ja vahan meikkia..
Siskot, niinkuin koko muu maailma, ovat selkeesti lahdossa teemabileisiin, aiheena ”pornotahti.”
kirkaan punasta huulipunaa tuntuu olevan leuassa asti, ihan kun jos olisi ottanut suihin jo puolisen
tuntia, ja nyt kaikki leviaa..
Luomen mustana kun katutappelun jalkeen. Poskissa kaksi ruskeaa raitaa, inkkareiten pihapiiri..
hiukset lakasta katkeilevat, valtavat kutrit kuin naftaliinia.
5cm lavalliset piikkikorot. Valtavat, kuin virtahevon kaviot. Pirikireat, hohtavat glitterimekot, joista tissit tipahtelee ja perskarvat voi nahda...
ma istun ja odotan. Nainen lukee nimia. Tunnin. Kaksi. Kaikki taputtaa ja nauraa ja nauttii. 
Mua vaan ahdistaa. Ma haluan pois ja nyt heti. Haluan pukuihin pukeutuneita tyttoja, john lennon laseja, varikkaita solmioita, 80-luvun Tiffany mekkoja... Kallion lakkiaiset.. Vittuun kallio, Ressun, siis Tykinkin lakkiaset kelpais just nyt..
Afterpartyt ja kaikki tanssii.. sama ”hei beibe kun nuuhkin sun tukkaa, ot niin seksikas et karkaan vessaan”- musa...
POISPOISPOIS....
En halua enaan mitaan. En oppia tanssimaan, en sopeutua yhtaan mihinkaan, en pukeutua mikskaan..
olen aikani koittanut, mutta en vaan osaa, mua allottaa, tuntuu, etta huijaan kaikkia olemalla mita en voi olla, kadotan itseni...
”Tulla arvostetuksi ja hyvaksytyksi..”- koitan hokea paan sisalla.. kaipaan hyvaksyvaa paahantaputtelua, etta hyva tytto. Pavlovin koirat. Nyt pelataan reflekseilla. Taytyy tarkkailla ja nahda, mita taalla Lattareissa tehdaan, etta oltais hyvia tyttoja..
ja ma tarkkailen. Mutta kun ei se vaan auta. Voin pukea palle ne kaameat korkkarit. Voin puhua ruon hinnasta suomessa ja paivitella sita,kun autossa ei ole lammitysta. Voin viettaa elamani uima altaassa tyttojeni kanssa, juoruillen siita, kuka pussasi keta.
Voin tykata jokaisesta facebookkin mun 1000 ystavan laittamasta kuvasta ja kommentista, ja kirjotella seinalleni etta ”jee syon omenaa”.
Mutta kun mun sisin ydin kieltaa sen. Koska en olisi hyva tytto kotona, jos tekisin noita. Ja koti on yks ja ainoo, siella sydan on. 
Mä tiedän, että kaikki mun läheiset, ystävät ja vanhemmat, halveksisi mua. Ja se saa mut inhoamaan itseäni.

On andyn aika:


Kirjotettu 23.12.2010

Mulle kävi tässä aikamoinen uskomaton tarina. Sarjassamme tapahtuu vain tanialle.
Vähän pohjatietoa. Oon ollut tosi paska vaihtari. Vaikeuksia sopeutumisessa, en suostu hyväksyyn ihmisiä kun ne on, koska täkäläiset ei mitenkään suostu käytyään omaa päätäänsä ja mua ällöttää tää uskomaton, naurettava ja samalla niin julma sukupuolijakautuneisuus.
Oon ollu maassa, vaikeuksii sopeutuu kouluun ja perheeseen. Ja tässä ihan joulun alla tapahtu.
Mä ihastuin Andyyn. ekaa kertaa olinaikanani täällä,ja olin niin onnellinen ja tunsin aivan vitusti.
mut sit niinkuin usein elämässäni tää henkilö käytti mua tosi julmasti hyväkseen, kostaakseen mun täkäläiselle parhaalle ystävälleni, jonka kanssa heillä oli ollut juttua mua ennen. mutta minäpä en sitä tiennyt.
No, kärsi kaikki ja melko saatanasti.
Pointtina kummiskin se, että kyseinen mulkku, joka tämän kaiken järjesti, oli tyttö. Andy.
Ja tämä aiheutti niin mielettömän tulvan tunne ja ajatustulvan mun sisällä, että mä kirjotin.
Ja nyt olis kiva jos joku lukis.


Mi alma, donde estas? Me gustaria preguntarte algo.

Tänään heräsin aikaisin. Sitä ei tapahdu usein.
Minut herätti viha. Raivo, joka ei antanut enään nukahtaa.
Makasin pimeässä ja tuijotin suoraan silmiin omaa keskeneräisyyttäni.
Miksi, ketä, milloin vihaan?
Vihaan silloin, kun en jaksa enään hyväksyä ja rakastaa.
Vihaan:
Jumalaa ja kohtaloa, joita ei ehkä ole.
Asioita, joiden osa en halua olla.
Systeemiä,sukupuolia,maapallon vetovoimaa, luonnonlakeja.
Asioita joita pelkään, valintoja joita en osaa tehdä, vastuuta, jota en ollut valmis kantamaan.
Hyppyjä tuntemattomaan silmät kiinni. Sopimuksia, jotka on pakko allekirjoittaa.
Vihaan, kun asioiden täytyy olla.
Vihaan äitiä ja isää. 
olla näin heidän takia. Eksyksissä itseni kanssa.
Syntyä kärsiväksi, heikoksi, yksinäiseksi.
Olla etsivä koira tullissa.
Minut opetettiin erottamaan hajut,muttei koskaan selitetty,mikä haisee miltä ja miksi.
etsin etsimistäni,välillä polttaa lähellä, ja tiedän että siinä, siinä se on!! Kuuma kuuma kuuma.. Mä kierrän maailmaa, mä ryntäilen,pakahdun. Mä olen niin onnellinen kun mä etsin vaan.
Mutten ikinä tule löytämään,koska en tiedä, minkä perässä olen.
Jahtaan omaa varjoa.
Enkä hyväksy asioiden oikeaa paikkaa.
Haluan löytää oman itseni jostain muualta, kun missä olen. 

Kun olin lapsi minua kasvatettiin.
Kun kasvoin, monua opetettiin.
Kun kuvittelin kasvaneeni,minua rankaistiin, minua nöyryytettiin, näytettiin paikka.
halusin tehdä ja kokea. Tiesin aina parhaiten. vaadin valita. tehdä itse. Olla vapaa.
Tuli aika kasvaa. aikuistua. Aikuisten oikeasti.
Olin vihdoin vapaa.
eksyin.
En tiennytkään minne niin tähtäsin.
En oppinut, ja kuka minua enään huolisi opettaa?

Synnyin naiseksi.
En aina ymmärtänyt sitä. 
Kun ymmärsin, en pitänyt siitä.
Mutta mut pakotettiin hyväksymään.
Ja mä koitin elää.

Mä opin: täytyy saavuttaa.
Mitä? Tulisi elää niin, että muut näkisivät, että saat aina mitä haluat. yritin valloittaa, koska kuvittelin, että niin mut opetettiin.
Mutta naisten ei kuulunut valloittaa. Tuli sopeutua. Tulla valituksi. Tulla rakastetuksi.
Olla kärsivällinen kärsivä. Odottaa nurkassa kiltisti, nöyrästi.
Jonottaa omaa vuoroa, Jumalan arpalahjaa, miestä.
Miestä ei tulisi valita, ei tulisi antaa itsestään liikaa, eikä tehdä mitään miehen saamisen eteen.
Tulisi antaa hänen tuntea itsensä mieheksi sinun rinnallasi.
Pelata pelejä. Käyttää ja tulla käytetyksi.
Viihdyttää ja tulla viihdytetyksi.
Olla arvoituksellinen, vaikeastitavoitelta.
Olla avuton, heikompi, olla pelastettavissa.
Eikä missään nimessä yrittää pelastaa.

Mä halusin rikkoa kaavoja. Kyseenalaistaa.
Olin helppo, olin lutka, riistin keholtani sen arvon. 
Olin hullu, olin villi ja samalla niin itsetuhoinen.
Elin omilla pelisäännöillä.
Käytin miehiä kaluina, satuttaakseen itseäni, tuhotakseni itseni.
Nautin itsesäälistä.
Mulle naurettiin ja mua ihailtiin. Osoiteltiin, ei ymmäretty.

Lopulta mut pistettiin selkä seinää vastaan ja sanottiin: onnellinen ihminen ei kyseenalaista. Ja jos niin tekee, ei koskaan tule hyväksytyksi.
Tiedäthän, että vain hyväksytty voi olla onnellinen?
Ja vain hyväksyttyä tulet hyväksytyksi.

En pitänyt ajatuksesta, että tuli tehdä mitä tuli tehdä.
Mutta olin heikko ja janosin rakkautta. Enkä tajunnut rakkauden ja hyväksymisen eroa.

Vihastuin, ja päätin todistaa.Kiipesin vuorille, koska halusin olla ylin. 
Mutta jokaisen huipun takaa paljastui toinen, piti kiivetä aina vaan korkeammalle.
Tulin täysin hulluksi kun en koskaan päässyt perille. Kiipesin koska tuli kiivetä ja asiat menetti tarkoituksensa ja kaiken järjen.
Unohdin katsella näkymiä.
Unohdin kyseenalaistaa, ihmetellä, ihailla.
Halusin korkeammalle, todistaakseni.
Ehkä olin erillainen, mutten huonompi.
Kaikkien tulisi tajuta se. 
Minä pystyisin pelaamaan omilla pelisäännöilläni.
Paitsi että olin unohtanut omat pelisääntöni.
Unohdin ketä ja mitä varten olen.
En koskaan tiennytkään, mutta kiivetessäni unohdin selvittää.
Halusin hyväksyntää.
Kunnes en jaksanut enään sopeutua, kilpailla.
Unohdin rakastaa, koska vihasin.
Jäin jälkeen.

Karkasin. Aina vaan uudestaan. Poltin kaikki sillat, pyyhin kaikki jälkeni.
Juoksin pakoon itseäni, kuvitellessani piiloutuvani.
feenikslintu.
Kuolin joka kerta kun tunsin niin vahvasti olevani elossa. ja synnyin uudestaan.
Halusin muiden näkevän, miten vahva olen, enkä tajunnut, että juuri se teki minut niin heikoksi.
Kun en koskaan tahtonut hyväksyä.

Lähdin kauvas pois. Matkustin halki maiden ja merien, tavatakseni tytön joka näytti pojalta.

Tavallisen tytön, jolla oli hyvin ainutlaatuiset sormet.
Hänen sormissaan minun yksinäisyteni paloi tuhkaksi ja leijaili savuna toisiin avaruuksiin.
Hän murtautui sisääni, rikkoi kaikki kylkiluuni, tehdäkseen sydämmestäni suuremman.

Tapasin tytön. Tapasin sinut. Sinut, jota ei koskaan ollutkaan, jonka keksin itse, eräänä sateisena päivänä. 
Siellä, minne pakenin. Jossa satoi aina.

Miten tylsää ja yksinäistä on laskea minuutteja auringonlaskuun, elämässä, jossa minulla ei ole mitään? 
Suljin silmäni kun joku koputti oveeni. ja keksin sinut.
seisoit rappukäytävässäni.
lyhyistä hiuksistasi pisaroi vettä parketille.
Katsoit minua. Silmistäsi heijastui pelko ja kipu.

Kaupungissa joku tulvi. Kun kadut tulvivat atmosfäärin ylitsepursuavaa nestettä,silmäni suolaista eritettä, sydämmeni testesteroniseosta.

Me purjehdimme noita katuja pitkin suurissa kumisaappaissa, meloten palmunoksilla.
Heiteltiin tavaraa pois kyydistä, haaksirikkouduttiin. 
Lopulta hukuttiin.
Mutta se tyttö, joka näytti pojalta. Hän pelastui. Ja lähti. 
Sinä vainilla jäit 
Ja oltiin kaksin.

Enkä enään tiennyt mitä tehdä, oli myöhäistä yrittää keksiä sinua takaisin.
Minun elämäni, terminaaleja ja romua matkalaukun pohjalla.
Ja sinä, joka muutit sisääni, kummittelit mieleni kellarissa ja availit suljettuja ovia. Eikä sinulla ollut ketään, tai paikkaa minne mennä.
synnyit päässäni etkä tulisi koskaan pääsemään pois.

Miten julmaa puolestani olikaan keksiä sinut.

Tiesin, että leikittiin tulella, mutta emme olisi selvinneet ilman tulta. Yksin, ulkona,kaupungissa, jossa satoi aina.


Käskin sinun lähteä.
sinä, joka et ollut se tyttö joka näytti pojalta. Sinä, jonka sormet ei osannut polttaa pois yksinäisyyttäni eikä laajentanut sydäntäni.
Satutit vain ja sekoitit entistä enemmän.

Sinä puhuit:
"Ehkä elämä on verrattavissa tyhjään säkkiin. Jokaisella ihmisellä on sellainen, saman kokoinen. Säkki, joka täytyy täyttää. On ihmisiä, jotka tietää tasan tarkkaan mitä haluaa säkkiinsä laittaa, on niitä jotka kerää kaiken maailman roinaa. Ihmisiä, jotka raahaa ylipainavia säkkejä, toisia, jotka hyppelee melkein tyhjien kanssa. Ihmisiä, jotka ei luota omaan valintakykyynsä ja antaa muiden täyttää säkkinssä.
Säkistä löytyy kaikki arvot, mielenkiinnon kohteet, muistot, kompleksit, pelot ja haaveet.
Säkistä voi myös heittää tavaraa pois, ja täyttää uusiksi. Mutta kaikki ihmiset eivät uskalla tehdä sitä.
Kaikkien säkit on samanlaisia. Niiden sisältö ei koskaan. 
Joskus elämä pakkaa säkkeihimme asioita väkisin, ja pelkäämme päästää niistä irti.
Sinä, mitä teet täällä, kaukana kodistasi, paikastasi, minäjotaeiole vangittuna pääkoppaasi?
Pakkailet säkkiäsi. Keräilet kokemuksia, kohtaamisia.
Järjestät kohtauksia.
Olet hukassa ja etsit.
Ja ehkä et osaa paljoa etkä hirveäst saavuta.
Sinä, joka tulet aina säännöllisin aikavälein särkymään, istumaan sängynreunalla kouristellen kivusta, teipatessasi vanhoja, räsäisiä siipiäsi.
Ihmiset kun näkevät nuo siivet nauravat ehdottaen sirkusta tai eläintarhaa.
Mutta sinä olet ainoa. Vapaa.
Vain sinunlaisesi, niin pitkään kun uskaltavat, osaavat lentää"

Sanoit ja lähdit. En tiedä minne, koska ei sinulla ollut toista paikkaa.
Kaipa hävisit.
Jätit minut yksin.
Kuten tyttö joka näytti pojalta.
Aivan kuten teitä kumpaakaan ei koskaan ollut.
Mutta unohdit sulkea perässäsi ne ovet, jotka avasit minulle omaan mieleeni.
Ja nyt tuuli riehuu siellä, pääni sisällä, humisee vintistä kellariin.

Mä täytän alle viikon päästä 18.
Onko pikkasen myöhästä tässä vaiheessa elämääni keksiä, että haluunkin olla poika? 


Oho, tukka lähti

Aikani nysväiltyä seksuaalisuuskriisijeni parissa, päädyin Josekan leikkuutuoliin.
Tukka lähti, jai kuus rastaa homohoukuttimeksi.
18- vuotis syntymäpaivälahjaksi mia varasi mulle lävistämöajan.
Kulmakarvojen väliin tuli monivärinen lohikäärmekoru. Näin mia on ikuisesti osana mua.
Kaksi palloa, jotka ovat yhtä. Ja niiden välissa ihoa. 
Meidän kahden tarinan aforismi.