Corrientesissä mua odotti sellanen ylläri, ettei ketään ollut himassa.
Sen tiesin, että äiti ja isi lähti japskin kanssa japlandiaan..
Mutta siitä, että mun kaikki sisaretkin häviäisi mystisesti, jättäen
mut ilman avainta kaikki tavarani lukittuna sisään taloon.. Sellasta en
ihan osannut odottaa.
Ei auttanut muu, kun mennä mialle.
Siellä lilluilin tuskasessa tietämättömyydessä en edes muista kuinka
monta päivää.
Lähinnä nukuin ja söin. Soittelin ex perheen kotipuhelimeen. Sieltä
vastattiin ja hengitettiin luuriin. Sitten katkaistiin.
En tiennyt mistään mitään. Tiesin, että jonnekin mun on pakko mennä.
Oliko se sitten Neuquen vai etittäisiinkö täältä uus perhe, vai
lähetettäisiinkö Suomeen..
Gabriel oli farmosassa. Nyyhkytettiin mian kanssa kahdestaan,
kääriytyneinä saman peiton alla siskonpedissä öisin.
Niin erilaiset kaks ihmistä, ja miten ne olikaan kasvanut yhteen
tilanteen pakottaessa :P
Brunitokin palasi "maailmanympärireppuselässä"- vaellukseltaan ja yhtyi
nyyhkyrinkiin.
Kävin sitten flownkin luona.
Kävin rosan luona resistensiassa yökyläilemässä. Fiilisteltiin ehkä
vikoja yhteisiä hetkiä sen talossa, avauduttiin entisistä elämistämme
uima-altaassa lilluen. Rosan host veli oli vaihdossa uudessa
zeelannissa. Perheellä oli kaks muuta nuorempaa
tytärtä,omakotitalo,läski piski ja uima-allas.
Sitä tulisi varmasti enemmän ikävä,kuin rosaa :P no ei.
Tajusin yhdessä vaiheessa Rosan olevan kalliolaistunein persoona, jota
Argentiinassa koskaan tapasin.
Mä rakastunut tätä pitkää,tulistuvaa ja ylpeetä punapäätä.
Mia suunitteli viikon matkaa buenos airesiin poikaystävättärensä andyn
luokse. mun oli tarkotus jäädä mia perheeseen siksi asti kun saisin
edes tavarani ex kämpiltä ja mulle keksittäis uus virallinen perhe.
eikä kumpikaan meistä oikein tienny, tapahtuisiko se ennen vai jälkeen
mian paluuta, kuinka pitkään tietämättömyyskidutukseni jatkuisi ja
pitäiskö nytjo hyvästellä lopullisesti vai nähtäiskö vielä..
Oli helmikuu. Torstaina, kolmas päivä, mun puhelin soi. "tukihenkilösi
tässä hyvää päivä, ylihuomiseksi sulla on liput buenos airesiin". Niin
sanoi. Ei tosin suomeks, mä tälleen synkronisesti tulkkasin niinkun
voitte arvata, oon syntyperän synkronisoija ku tota synkronisoitua
kelluntaakin tuli muutaman vuoden harrastettua.
Mutta, takasin tarinaan. Olin ihan paskahalvauksissa että ai mikä se
sellanen buenos aires hä, mitä mä siellä,lähetetäänkö mut sieltä sitten
taas jonnekkin? En uskaltanut edes toivoa, että mut jätettäis sinne. Ja
sitäpaitsi mites mun kamat kun ne on vieläkin siellä lukkojen takana?!
Tukihenkilö ei ollut motivoitunut jatkamaan keskustelua, ilmoitti, että
ei kanna minusta enään vastuuta ja että siellä pääkaupungissa mulle
sitten selitettäisiin järjestely.
Miallekin ilmotus tuli vähän puun takaa.. Mä olisin siis b.a-ssa ennen
häntä. Hänen poikaystävänsä seurassa ja me nähtäisiin sitten siellä,
luultavasti kaikki kolme.
Gabrielkin oli pääkaupungissa, vastaanottamaasa saksalaisia
vanhempiaan, jotka tulivat visiitille :P
Mä hermoilin ja revin hiuksia päästä.
Onneksi äidin kautta sain edes jotain infoa, kun täkäläisestä
keskustoimistosta infottiin kohtalostani Suomeen, josta infottiin mun
porukoille.
Mulla olis siis b.a-ssa väliaikaisperhe. Äiti eronnut, veli 20 sisko 23.
Helpotti. Edes väliaikasesti mun elämä oli selvää.
Ruvettiin järkkäämään läksiäisiä.
Tietenkin mun
rakkaassa picasossa.
Tietenkin oli kaikki, joista oon kirjotellut :P paitsi patrick patman,
joka oli muijansa luona toisessa provinsissa :P
Rosakin tuli resistensiastaan. Aloiteltiin kyyneleet silmillä
skumppapullolla keskuspuistossa. Mue ei enään Afs kiinnostanut :P
Vaihtarit, mia Rosa wivi jendrik Esther.. Flow, brunito,
Josek,Kala, diego, agustin..
Oli siina sitten kaikenaköistä sössötystä ja en oikeen tiiä olinko edes paikan paella, en että oisin ollu jotenkin erityisen humalassa, en edes juonut paljoa mitään, mutten silti muista kunnolla.
Oli randomeita jotka anto mulle lahjoja ja kortteja.
Hector. Mitenkös muuten.
Vittu se olikin varmaan paskasin osio… en mä vaan jotenkaan jaksanut. Ketään. Varsinkaan sitä.
Jätkä itki kun laps jolta vietiin tikkari. Höpsö, rakas, pikkunen.. et jaksais nyt. Tikkarit tekee pahaa hampaille.
Mun oli pakko todeta että mulla on varmasti joku kertokäyttösuutelijan oire. Miksi mä aina rakastun kaikkien ensisuudelmiin ja viimesten jälkee tekee mieli juosta pesemään hampaat.
Pulís ei nouse. Tyhjää lyö. Tyhjää..
Koko yö oli jotenkin tyhjää.
Mitäs nyt. Olin täällä 5 ja puoli kuukautta. Tasan puolet mut vaihtoajasta. Ja mitä sitten? Mitä nyt?
Iski kun lähdettiin pysäyttämään taksia. Halasin Brunoa. Hajosin. Ihan kuus nolla.
Mutta vittuakos siinä. Seuraavana päivänä oli lähtö….
Arvoisa afs ei edes suostunut antamaan mulle lippujani käteen, puhumattakaan mistään kyydistä.
Mikäs siinä. Mut vei Agustinan äiti.
Viimeset matet juotiin Mian himassa Brunon ja Flown kanssa.
Bussiterminaaliin ilmesty jostain mun luokkalaisi..? :O
En edes kertonut, ettö olisin lähdössä. No, tässä maassa juorut kirtää nopeasti :P yhtäkkiä musta pidettiinkin ja mua jopa luvattiin ikävöidä :P
Ehkä mäkin loppujen lopuks sit välitin..
Njoo. Ohi oli.
Kaikista ihmeellisin ilmestys oli mun veli!! Joka olikin Corrientesissa… sanojensa muikaisesti asuu kaverin luona, eikä sillä ole kotiavaimia :P kai se oli just se joka mulle luuriin hengitteli..
En ikinä ymmärtänyt, miksi saattaa mua terminaalille jos mua ei edes päästetä taloon. Se oli kai sitten se afs-n edustaja. Piti huolta siitä, että menisin bussiin.
En edes itkenyt bussissa. Nukuin. Oli viides päivä helmikuuta, kun mun vaihtovuos hyppäs nuriniskoin ja syöksyi tuntemattomaan.
Every end is a new beginning
Bueno. Olin Buenos airesissa ja mua oli vastassa koko afs-n johtava, kuuluisa Claudia.
Pisti Thaksin ja mentiin. Belgrano. Kuulemma sitä kaupungin miljonäärialuetta :P olin vähän peloissani kelailessa kaikkia niitä tarinoita kun vaihatri joutuu asuman suljetulla Despirate houswifes alueella, josta pääsee ulos vain autossa henkilökohtaisen kuskin kyydillä.
No, Claudian kanssa juteltiin. Vaikutti mukavalta. Kertoi tulevan väliaikaisäitini olenav valokuvaaja. Ja mun asuvan siinä pereza viikon, koska sitten äiti lähtis lomalle.
Kello oli kymmenen kolkyt. Sunnuntai. Äiti nro.4 ei vastannut puhelimeen.
Taksi ajoi pihaan. Kiva pikku nelikerroksinen omakotimötykkä.
Ovikelloa soitettiin eikä kukaan vastannut.
Lopulta pyöreähkö, punapehkoinen, darrainen olento hiipi parvekkeelle kessu kädessä, pikkusia valmiiksi vinoja silmäi siristäen.
“ai jahas, jokos mulle tuodaan se muukalainen! Mitä kello on?”
Se oli Rakkautta Ensi Silmällä. Lein, tunnettu enemmän inmella China eli kiinalainen, avas oven ja tarjos kessun.
Claudia moikkasi vikkelään, ja katosi.
Jäin matkalukkuineeni keskelle valtavaa salia.
Talo oli täynnä jengiä. Pulukka sinisilmä blondi keitteli kettiössä matea, toinen laiha istui täydellisen Argentiinomachon sylissä sohvalla.
Joku nukkui olkkarissa patjalla.
Äiti selitti ihmisten olevan veljeni kavereita. Veli itse, jhony, (tosin talossa tunettu lähinnä inmella Mel) nukkui ylhällä.
Sisko oli matkoilla intiasa.
Ylhäältä mateli valtava, karvanaamainen olento boksereissa.
Mulle ei koskaan kerrottu olennon oikeaa nimeä, joka oli talossa tunettu yksinkertaisesti simpsoneiden Homerina (täkäläisittäin Omero, sillä h-ta ei äännetä).
Tämä oli siis eronneen äitini uusi poikaystävä- kelasin. Myöhemmin siitä tulikin talon hauskin läppä, kun kerroin, että oli ihan tosissani keannut että 21 vuotiast veljeni läheisintä lapsuudenystävää olin luullut sen 50 v mutsin gigaloks. Mistä minä tiedän, kodissa Rodin säänöillä :D
No, me menimme heti samantien mökille.
Tunnin ajomatkan päässä oleva yhtä iso campa, erona vaan se, että oli uima-allas.
Sinä päivänä mä nauroin ehkä eniten koko vaihtoni aikana.
Matu (se kansikuvapika, laiheliini Nadun äijä) heitti niin mieletöntä läppää kuulessaan mun koko Corrientes tarinani.
Omero kertoi, miten hänet pidätettiin Cordobassa julkisesta puskaan kusekelusta. Porteñoista (pääkaupunkilaisista) ei provinseissa pidetty.
Pullukka sinisilmä Roxy oli talon kokki. Asunut meillä ties kuinka kauan, erottua poikaystävästän jäi koditta, ja tuli taloon kokkamaan.
Matu ja Nai on pariskunta, etsii kotia. Kanssa väliakiasimeillä. Omero karkas perheestä ja on jo kolme vuotta kodissa. Se ei vaan tiiä, että meidän China soittelee sen mutsille päivitäin reformoidakseen, että poika pieni on turvallisissa käsissä.
Veli ei tullut mökille. Jäi kotio nukkumaan krapulaansa.
Illalla nukkumaan mennessä jotenkin tiesin, että tähän taloon jäisin...
Se oli niin outoa. Yhtäkkiä vaan olla Buenos Airtesissa. Siinä airessa. Unelmien kaupungissa. Talossa, jossa siivojaa tyhjentelee tuhkakuppeja vessoista ja vie tyhjiä kaljapulloja makkareista.
Boheemi kommuuni.
Näin andia ja gabrielia. Ja jos tässä konessa ei olis ä-tä olis toin näin ihan yhtä oikein kirjotettu :P siis andyn kohalla....
Joo paskaa kaverin mies en minä tiedä mikä helvetti muhun menee sen ihmeellisen ihmisen läsnäollessa.. mäkun muutenki aattelin, että aihe oli loppuun käsitelty enkä ikinä enään näkis koko ihmistä :P
Oli outoa nähdä Gabia väärässä paikassa väärään aikaan.
Jotenkin särky joku illuusiopallo rikkoen kaavat.
Oli vaan niin erillaista olla, hengittää ilmaa baarissa, jossa yhtäkkiä puhuttiin enemmän englantia kun espanjaa.. Lukea Hectorin viestejä tietäen, etten koskaan vastais, että en edes tiedä elinkö niitä aikoja siellä Corrientesissä vai olinko vaan olemassa.
Poistin 300 turhaa ihmistä fabosta.
Sisko palas. Sateenkaaritukka ja maanisdepressio on hauska yhdistelmä.
Sisko oli jotenkin sellanen lapsi. Aikuinen lapsi. Jo käy töissä. Joo opiskelee vaatesuunittelua. Joo, ei melkeen koskaan poistu huonestaan poikaystävä sissänlukittuna.
Mutta oli siinä jotain niin lasta. Miten yks päivä kaikki nauratti ja halailutti, ja toinen päivä mökötettiin huonosti siivotuista tupkantumpeista ja vääränlaisesta kanasta illalliseksi
Veli veljeseni.. en oikeesti osaa kuvailla sanoinoin, menee jopa mulla sormi suuhun.
Maailman negatiivisin. Ja ironisin. Ja toivottomin, elämäänsä väsynyt 20 vuotias. Samalla jossain sisällä kiltti ja ihana.
Veli ei ainaskaan valehdellut. Eikä teeskennellyt. Oli mitä oli. Yks fiksuimpia ihmisiä, täysin hukassa itsensä ja maailaman sulattamiseen väsynyt.
Joo, veli vittuili kaikesta, mun vaatteista ja espanjan ääntämisestä.
Mutta samalla nauroi niin avoimesti omalle perhelleen, maalleen, elämälleen.
Psykologianopiskelut jäi kesken jonkun känniputken yhteydessä.
Tyttöystävää, eikä seksiäkään ollut jo pariin vuoteen. ”mun maassa munlaisia fiksuja juutalaiskiinoja ei arvosteta. Täkäläiset naiset haluaa miehen, joka yrittää olla. Eikä yritä miehiä, jotak vaan on.”
Oli ihastus. Nätti, täydelliskroppanen fiksu lutka. Ihan uskomaton, siis lutkista lutkin, oikeesti. Pari kertaa tämä tyttö vei mua ulos ystävineen, brr, kylmät väreet. Se olis varmaan pannut baarimikkoa vessassa, jossen olis vienyt sitä ajoissa kotiin :P
Veli kertoi juttuja. Perheestä, joka joskus oli perhe.
Juutalainen isä jätti meidän Chinan 5 vuotta sitten. Jotenkin ärsyttävän stereotyyppisen laimeesti lähti sihteerinsä matkaan.
Sitten tuli kommuuni, jonka lein rakens ympärilleen paetakseen yksinäisyyttä.
Kaikki veljeni parhaat ysävät nukkuivat vuorotellen äidin sägyssä. Siis sekä nais, että miespuoliset. Lein jäi pois töistä jonkun sairastuessa. Lein oli itse lapsiensa bieliden viimeinen elonjäänyt, jammaillen salissa viinilasi kädessä kaikkien muiden sammuessa. Mutta koitti päivä. Niinkun kaikki, veljenikin ystävyysuhteiden oli tapana loppua kesken. Mutta ihmiset, joiden kanssa talon laillinen perijä oli julkisite puhumattomusväleissä. Eivät kadonneet talosta.
Veli sanoi: ”äiti, en varmana syö aamiasta kun mun pyöreässä solidaarisuuden ruokapödässäni mua ympäröi teini-ikäni kriisieni synyttämät puhumattomani. mä tai noi.”
Äiti sytytti kessun ja lähti käveleen. Lein ei enään oikeen itekkään muistanut, ketkä oli biologisia penikoita.
Vuosia Lein oli öisin repinyt kaukosäädintä nukkuvan Omeron kehon kätköistä, peitellyt ja sammuttanut valot. Ja aamulla herättiin töihin samasta sängystä.
Oli liian kovo pala luopua näistä ihmisistä.
Talon väestä veljen leiriin jäi neljä.
Oli Co. Veljen paras ystävä. Ehkä vielä vaikeammin selitettävä persoonallisuus.
Argentiinalainen mikä argentiinalaine. Yläluokkaa. Tangoa tanssiva, tätydellisen tyylitajuiseti pukeutuva nuori nainen. Chamel 5.
Talon nuorin (mun jälkeen siis ;) 18 v tyttö oli käynyt englanninkielisen ja oli yltäpäin täysin tylsä ja ennutettava..
Mutta sitten. Co varasti kioskista tupakkaa, kun palattiin yöllä kotiin eikä saatu kuorsaavaa myyjää hereille.
Co jätti mut yksin, täysin rando jätkien seuraan, lähdessään yhden kanssa taksilla lentokentälle. Jätkä oli luvannut hawaimatkan.
Puolen tunnin päästä sama auto ajoi samolle aukiolle, Co ulostautui hakaten heppua nahkaisella käsilaukulla, hakkasi sitten munkin seuralaiset ja hypättiin juoksusta samaan taksiin kotiin. Naurettiin kaikki kyttyrässä kuski mukaan lukien. Euroopparinssi oli matkalla alkanut pelleileen, eikä Co-ta enään kiinnostanut Hawait.
Kaikki talon jätkät halus Co-ta. Co nauro, ja halus sitä yhtä valmistusvammasta naapurin pelleä, jota ei naiset kiinnostanut noin yleensä. Varsinkaan mikään yksityinen.
Co-lla ei koskaan ollut poikaystävää. Hän ei vaan halunnut. Selitykseksi yhteiskunalle oli tämä ikuinen naapuri :P
Kipeästi tuttu tarina mulle :D
Veli väitti mun ja Co-n olevan sama ihminen eri autfitillä :P ehkä.
Mulle Co oli enemmän sisko kui omani.
Kaikki ne valvotut illat, typerät, täysin sisällöttömät ja samalla jotenkin vaan niin aidot ja pinnattomat keskustelut. Huom! Syvällinen ei suomen kielessä vastaa pinnalisen vastakohtaa. Mun ja koon suhteessa ei ollut mitään syvällistä. Mutta se oli antipinallinen. Pinnaton. Loputon.
Oli linka. Linkaan en koskaan oikein tutustunut, töissä öisin tuli himaan nukkuun myöhään ja lähti aikasin. Pitkä, komee. Muuta en tiiä.
Josele. Pahin mahdollinen diagnoosi. Hyvä poika-syndrooma. Siis ei wannabee hyvä, valehdellaan mamille ja mennään nurkan taakse kessulle. Oikeesti hyvä.
En ikinä tajunnut, miten siitä edes tuli veljen ystävä.
Talossa jos minä en tiskannut, tiskas se. Jos roskia ei viety, vei se. Huokasten syvään hyppeli juoksujalkaa neljänteen kerrokseen hakemaan äidille jotain paperinpalaa.
Eikä siks, et oli pelkuri. Tai perseenuolija. Oli hyvä tyyppi.
Myöhemmin mulla oli vielä ruhtinaallisesti ongelmia tän tyypin hyveyden kanssa..
Andreas. Veljen bändin kitaristi. Sellanen romatikko joka kuloee, siis ihan aidosti kärsii ja tuntee, joka viikko vaan eri tyttöä kohti.
Prinssi uljas on eri asia, kun panomies. Ei tää ollut pillun perässä. Sillä oli vaan paljon rakkautta varastossa. Aidointa ja ensiluokkaisnta.
Talossa oli niin paljon draamaa. Ihmiset ihastu, rakstu, tappeli, ei ollut puheväleissä.
Matu, Nadun jätkä, oli veljeni vihollinen nro 1. Koska oli feikki. Joka oli totta. Täydellinen, mutta feikki.
Omero tuli hyvänä kakkosesna perässä luuserina.
Äiti rakasti just näitä kahta eniten :P
No, miten mä sit lopulta jäin taloon :P se on yks hauksimpia ja epäuskottovampia argentiinatarinoitani, jos nyt epäuskottavammaks enään kaiken tän jälkeen pääsee :P
Mia oli tulossa. Mian piti tuoda mun kamat, jotka oli vieläkin Corrientesisa.
Olin toimistolla rupattelemass Claudian kanssa.
Olin jo oppinut maan tavoille, en valittanut mistään, ei vaatinut mitään. Kaikki Corrineteskokemani kerroin loistavampana vitsinä.
Toimistossa musta pidettiin ja muhun totuttiin. Kukaan ei oikein halunuut, että lähden. Eikä Neuquenistakaan enään kuulunut..
Wu-t ei koskaan ehdottanut mun jäävän.
Päätettiin etsiä uus perhe pääkaupunkiseudulta.
Silti mut oli taas väliaikaisetsi tungettava jonnekkin.
Ja siloin Claudia sai neronleimauksensa, joka pelasti vaihtoni.
Kenen luona Mia alkoi olla Buenos airesissa? Ai andy? Mutta sehän onkin sopivasti vapaaehtoinen, kuules, tehdään siitä sulle tuksu ja meeppäs sä sen kotio, eihän teitä haittaa jos ootte jo vanhoja tuttuja!!! Ja Mikin varmasti ilahtuu..
Jaa-aa.. Vittu olin kusessa :P yritin selitellä. Kun andy ei oikein olen niinkään mun, kun mian ystävä.. Ja kun sillä on pieni kämppäkin.. Ei oikeen viitti häiritä..
”voi tyttösein äläs siinä hermoile, soitetaan ja kysytään!!”
Ja andy suostu. Pelkäs Claudiaa tulen lailla.
Mialle uutinen tuli viimesenä tilkkana, josta se sitten hajos.
Oli muutenkin kuoleman katkera mulle, joka oli täysin ymmärttävissä..
Minä oli se, joka ei vaihto-oppilistunut. Josta ei koskaan tullut sellasta, kun piti. Joka hajotti kaikki ihmissuhteensa koko maailmaan.
Mia oli se kiltti varjo. Se josta aina Corrientesissä pidettiin enemmän. Kiltti, nätti blondi. Ensinäkin hiljainen, ja se oli parsta?
Minkä saikaan palkinnoksi? Mun rangaistukseni, eli täydellisen elämäni buenos airesissa. Hänen poikaystävänsä kodissa.
Mia julisti, että jos mä olen talossa, hän ei sitten tule.
Joo, oli mullakin siinä paras ystävä, thambs up :P
Mä soittelin paniikissa andylle, keksi nyt jotain Claudialle etten tulis, mulla on vittu hamsteriallergia ja sulla on sellnen!! Andy vaan nauro, että hamsu on sen poika, ja nyt mustakin tuli hostlaps, eli hamsu on sit host bro :P
Vittu ku vitutti.
Mä istuin ihan palasina kotini keittiössä, en tiennyt tkeäkö vai nauraa..
”mikä riivaa, hija rusa?”- iski silmää äiti. Ja mäpä kerroin. Koko tarinan. Äiti nauro niin, että silmät kyynelehti.
”jaa-aa. Et sä tältä minnekkään lähde. Yleensä tästä talosta lähdetään vasta, kun lähetetään”
Perheelläni oli nimittäin ollut ainakin kuusi vaihtaria. Mutta kaikki olivat väliaikaisesti venaillessaan kotiinlentoaan :D oli hermoheikko, polttelija, yks, joka ei oppinut kieltä.
Kaikki kotiinlähetettyjen listalta :P
China soitti Claudialle, että tyttö jää.
Ja musta ”vastuulliseks” jäi sisko.
Miaa näin kerran. Ilma oli liian buenoa, rakkautemme liukeni siihen, hajoten loppuiäksi :P
No, sitte oli paljon jodaa talossa eli bileitä.
Tuli siskon kaveri asumaan taloon 3v penikan kanssa. Tappeli poikaystävänsä kaa.
Sisko päätti viedä ystävänsä merelle, oli kutsuttujen listalla.
Benja oli penikka, jota lupauduin hoitaan. En oo varmaan ikinä tavannut ärsyttävämpää lasta. Tää ei edes ollut ad/hd. Tää oli vaan paskapää.
Kun se rikko mun tunnin rakentamaa hiekkalinnaa, heitin sitä lapiolla päähän :D ei ollut tarkotus heittää just sitä päin, tuli vaan känkäränkkä ja sitten heitin ja sitten osu just siihen.
Onneks sen äiti oli kaukana...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti