16. Lokakuuta. Brauzil.
Brauzil
Seuraava päivä oli perjantai. Menin yöksi gabrielille. Mia teki
miljoona panakakea, niin hän kutsui pannukakkujaan tanskalaisittain.
Mässäiltiin ja juotiin ja poltettiin. Vuodatin itseäni diegosta, ja
kukaan ei ottanut mua tosissaan.
Mutta näiden kahden kanssa mun oli hyvä olla. Koska nää tunsi mut
sellaisena, kun oikeasti olin.
Piti nähdä yhtä puuttuvaa lenkkiä.. Mun pikku homobrunopojuani :)
Joten, seuravaana päivänä mentiin pikassoon. Ihme huumehörhöjen
vakiomesta.
Ja minä olen kyllästynyt pornomeikkiin ja lyhytmekkoisiin tyttöihin.
Minä hengaan mieluummin ihmepubeissa.
Jutellaan mun pienen pasifistihomoystävän kanssa niitä näitä.
Baarin ovi avautuu, ja sisään astuu pelle. Siis ihan konkreettinen.
Pitkä, kiharahko jätkä, pellen nenä päällään.
Moikkaa brunoa ja istuu meidän pöytään.
Hector. 19 v brasilialainen jätkä. Äiti meni naimisiin ja koko perhe
muutti meidän persreikäkylään. Poika jäi rappiolle,eikä oiken käy enään
koulua. Puhuu ihanaa portugalimurretta.
Bruno unohtuu nopeasti, niinkuin ystävien on tapana.
Hectorilla on joku hassu fetissi neuvostovoliittoon. Jutellaan. Mä
opetan venäjää. Historiaa. Kulttuurien välisiä eroja..
Taustalla soi yong folks. "if i told u stories yers ago,told u how i
used to be. Would u go along with someone like me..?"
Baari sulkeutuu. Bruno on kadonnut. Maailma on valunut jonnekin.
Mennään kävelemään rannalle ja katselemaan tähdenlentoja.
Kaikki on ihmeellistä ja ihanaa. Suudelmatkin ovat jotenkin erilaisia,
niissä on suolaisen copacabanon ja caipirinjan maku... Olen
brasiliassa..
Kunnes muistan katsoa kelloa..
7.30. Vittu!! Tänään, siis sunnuntaina, on äitienpäivä..
Ja meidän on tarkoitus herätä aikaisin ja mennä mummolaan..
Juostaan hectorin kanssa kilpaa meille, pahemmin selitelemättä katoan,
jättämättä edes puhelinumeroani..
Äiti hihittelee kun tipahdan punasena ja hengästyneenä sisään ovesta.
Mummolan retki jää hämärään. Olen puoliunessa koko päivän.
Muistan vaan vasikan,joka syötiin ja isän joka oli tosi humalassa.
Sitten miten ajeltiin ympäri mummon pikkukylää, ja Japski kyseli
kaikilta ohikulkijoilta ihmeaksentillaan "anteeksi,missäpäin on Japani?
En muista, minulla on krapula.."
Ihmiset eivät tajunneet huumoria..
Kotimatkalla kirjotin brunolle miljoona ahdistuneen turhautunutta
viestiä.
Kuka tää brasilialainen oikein oli? Entä jos en näkisi häntä enään
ikinä?
Maanantaina, kun tulin koulusta, mun oma pikku pelle odotti mua oveni
ulkopuolella.
Siitä alkoi rumba. Käveltiin käsi kädessä rannalla,ja koko kaupunki
puhui meistä. Mulle kirjoteltiin fabon seinälle että ojo!! Me nähtiin
kaikki!! Luokkalaiset hihitteli koulussa.
Hector huijas mut hänen kotiinsa. Sano, että jätänpä laukkuni vaan,
mutta olikin koko perhe kotona. Mut vastaanotettiin tyttöystävänä.
Musta tuli hyvä kaveri hänen pikkusiskon kanssa.
Hectorcin tuli sitten käymään meillä.
Seurusteltiin reilun kuukauden.
Se kaikki vaan tapahtui liian nopeasti. Enkä mä pidä, kun mua sanotaan
kauniiksi. Mitä sillä edes tarkoittaa? Vähemmän, kun sanotaan että minä
rakastan sinua. Se nyt on täysin merkityksetön lause.
Pitkiä viestejä, öisiä puheluita.. Hector ilmesty ovieni eteen aina
varoittamatta.
Ehkä olimme vaan liian eksyneitä molemmat.
Mä kyllä tiesin jo tosi nopeesti, ettei se suhde tulis toimimaan. En
tiedä, miksi takertelin siihen niinkin pitkään.
Joo, oli tuskallista selitellä. Mutta se nyt vaan on elämää. Se jätkä
ei edes tuntenut mua. Oli rakastunut johonkin itsensä luomaan
täydelliseen imagoonsa.
Seuraava päivä oli perjantai. Menin yöksi gabrielille. Mia teki
miljoona panakakea, niin hän kutsui pannukakkujaan tanskalaisittain.
Mässäiltiin ja juotiin ja poltettiin. Vuodatin itseäni diegosta, ja
kukaan ei ottanut mua tosissaan.
Mutta näiden kahden kanssa mun oli hyvä olla. Koska nää tunsi mut
sellaisena, kun oikeasti olin.
Piti nähdä yhtä puuttuvaa lenkkiä.. Mun pikku homobrunopojuani :)
Joten, seuravaana päivänä mentiin pikassoon. Ihme huumehörhöjen
vakiomesta.
Ja minä olen kyllästynyt pornomeikkiin ja lyhytmekkoisiin tyttöihin.
Minä hengaan mieluummin ihmepubeissa.
Jutellaan mun pienen pasifistihomoystävän kanssa niitä näitä.
Baarin ovi avautuu, ja sisään astuu pelle. Siis ihan konkreettinen.
Pitkä, kiharahko jätkä, pellen nenä päällään.
Moikkaa brunoa ja istuu meidän pöytään.
Hector. 19 v brasilialainen jätkä. Äiti meni naimisiin ja koko perhe
muutti meidän persreikäkylään. Poika jäi rappiolle,eikä oiken käy enään
koulua. Puhuu ihanaa portugalimurretta.
Bruno unohtuu nopeasti, niinkuin ystävien on tapana.
Hectorilla on joku hassu fetissi neuvostovoliittoon. Jutellaan. Mä
opetan venäjää. Historiaa. Kulttuurien välisiä eroja..
Taustalla soi yong folks. "if i told u stories yers ago,told u how i
used to be. Would u go along with someone like me..?"
Baari sulkeutuu. Bruno on kadonnut. Maailma on valunut jonnekin.
Mennään kävelemään rannalle ja katselemaan tähdenlentoja.
Kaikki on ihmeellistä ja ihanaa. Suudelmatkin ovat jotenkin erilaisia,
niissä on suolaisen copacabanon ja caipirinjan maku... Olen
brasiliassa..
Kunnes muistan katsoa kelloa..
7.30. Vittu!! Tänään, siis sunnuntaina, on äitienpäivä..
Ja meidän on tarkoitus herätä aikaisin ja mennä mummolaan..
Juostaan hectorin kanssa kilpaa meille, pahemmin selitelemättä katoan,
jättämättä edes puhelinumeroani..
Äiti hihittelee kun tipahdan punasena ja hengästyneenä sisään ovesta.
Mummolan retki jää hämärään. Olen puoliunessa koko päivän.
Muistan vaan vasikan,joka syötiin ja isän joka oli tosi humalassa.
Sitten miten ajeltiin ympäri mummon pikkukylää, ja Japski kyseli
kaikilta ohikulkijoilta ihmeaksentillaan "anteeksi,missäpäin on Japani?
En muista, minulla on krapula.."
Ihmiset eivät tajunneet huumoria..
Kotimatkalla kirjotin brunolle miljoona ahdistuneen turhautunutta
viestiä.
Kuka tää brasilialainen oikein oli? Entä jos en näkisi häntä enään
ikinä?
Maanantaina, kun tulin koulusta, mun oma pikku pelle odotti mua oveni
ulkopuolella.
Siitä alkoi rumba. Käveltiin käsi kädessä rannalla,ja koko kaupunki
puhui meistä. Mulle kirjoteltiin fabon seinälle että ojo!! Me nähtiin
kaikki!! Luokkalaiset hihitteli koulussa.
Hector huijas mut hänen kotiinsa. Sano, että jätänpä laukkuni vaan,
mutta olikin koko perhe kotona. Mut vastaanotettiin tyttöystävänä.
Musta tuli hyvä kaveri hänen pikkusiskon kanssa.
Hectorcin tuli sitten käymään meillä.
Seurusteltiin reilun kuukauden.
Se kaikki vaan tapahtui liian nopeasti. Enkä mä pidä, kun mua sanotaan
kauniiksi. Mitä sillä edes tarkoittaa? Vähemmän, kun sanotaan että minä
rakastan sinua. Se nyt on täysin merkityksetön lause.
Pitkiä viestejä, öisiä puheluita.. Hector ilmesty ovieni eteen aina
varoittamatta.
Ehkä olimme vaan liian eksyneitä molemmat.
Mä kyllä tiesin jo tosi nopeesti, ettei se suhde tulis toimimaan. En
tiedä, miksi takertelin siihen niinkin pitkään.
Joo, oli tuskallista selitellä. Mutta se nyt vaan on elämää. Se jätkä
ei edes tuntenut mua. Oli rakastunut johonkin itsensä luomaan
täydelliseen imagoonsa.
Kaikki on paskaa paitsi kusi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti